Kirjan ja ruusun päivä

Kirjan ja ruusun päivää vietetään seuraavan kerran 23 Huhtikuuta 2023.

Alunperin 23 Huhtikuuta on juhlistettu Pyhää Yrjöä Kataloniassa ja muissa Euroopan maissa ihan keskiajalta lähtien. Legendan mukaan ritari Pyhä Yrjö surmasi lohikäärmeen, joka oli hotkaisemassa kauniin prinsessan. Lohikäärmeen verestä kasvoi pensas täynnä tulipunaisia ruusuja. Tästä pensaasta ritari poimi kukkasia kauniille prinsessalle. Keskiajalla Pyhä Yrjö julistettiin Katalonian suojeluspyhimykseksi ja samalla tämän juhlapäiväksi valittiin huhtikuun 23:nnes päivä. Kataloniassa, ja myös muualla Euroopassa, tätä päivää on juhlittu keskiajalta lähtien.

Barcelonalainen kirjakauppias keksi vuonna 1926, että huhtikuun 23 voisi olla tästä eteenpäin kirjan ja ruusun päivä. Pyhän yrjön tarinan lisäksi, innoittajana toimi myös toinen historiallinen tapahtuma. William Shakespeare ja Miguel Cervantes de Saavedra, kaksi klassikkokirjailijaa, kuolivat molemmat 23.4.1616. 23 huhtikuuta on myös Halldór Kiljan Laxnessin ja Vladimir Nabokovin syntymäpäivä. Kataloniasta lähteneen kirjan ja ruusun päivä julistettiin Unescon toimesta Maailman kirjan ja tekijänoikeuden päiväksi vuonna 1995. Julistuksessa mainittiin “Kirjat ansaitsevat erityisen päivänsä, jolloin niitä juhlitaan vapauden, yhteenkuuluvuuden ja rauhan symboleina”.

Kirjan ja ruusun päivä suomessa

Suomessa kirjan ja ruusun päivää on aiemmin vietetty eri päivinä, mutta viime vuosina ollaan palattu alkuperäiseen juhlapäivään 23 huhtikuuta. Kirjan ja ruusun päivänä miesten on tapana antaa naisille ruusuja ja naiset antavat miehille kirjoja. Vuodesta 2012 eteenpäin kirjailijat ovat juuri tätä päivää varten kirjoittaneen teoksia, jota jaetaan asiakkaille jotka ostavat kirjoja yli 15 eurolla. Viime vuosina teoksia ei olla aina nähty, joten tietyn kirjan sijaan asiakkaat saavan mukaansa kirjakassin.

Barcelonassa päivää vietetään oikein kunnolla. Kirjan ja ruusun päivänä, tai Sant Jordin päivää, Las Ramblas täytyy kirjoista ja ruusuista. Ruusuja myydään noin 5 miljoonaa ja iso määrä kirjoja vaihtaa omistajaa.

Äänikirjojen suosion nousu viime vuosina tekee kirjan antamisen lahjaksi hieman vaikeammaksi. Koska iso osa ihmisistä kuuntelee mielummin äänikirjoja lukemisen sijaan, kannattaa miettiä antaisiko lahjaksi äänikirjapalvelun lahjakortin oikean kirjan sijaan. Helpolla pääsee jos vinkkää kaverille tai lähettää linkin seruaavalle sivulle, jotta voi valita itse äänikirjapalvelun kokeilujakson. Kokeilujakso on täysin ilmainen eikä sido tilaajaa mihinkään. Voi siis rauhassa tutustua äänikirjoihin ja miettiä onko se minulle oikea tapa nauttia kirjoista.

 

Lähteet:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kirjan_ja_ruusun_p%C3%A4iv%C3%A4

https://www.sananhelina.fi/kirjan-ja-ruusun-paiva-lahestyy/

Kirjan ja ruusun päivää juhlitaan taas tiistaista 23.4. alkaen